1. Varmasti jotain ohimenevää

Kolmannen vaelluspäivän aamuna kömmin ulos teltasta Sioskurulla. Vaimoni pyysi antamaan paitansa, joka roikkui teltan katosta. En ymmärtänyt hänen sanoistaan mitään. ”Teltta”, ”katto” ja ”paita” kuulostivat etäisesti tutuilta, mutta en käsittänyt niiden merkitystä. 


Vaellusreissu oli tähän mennessä ollut onnistunut, lukuun ottamatta pintanaarmuja, jotka aiheutuivat yhteenotostani kivilohkareiden kanssa. Kolmenkymmenen kilon rinkalla vaikuttaa joskus olevan oma tahtonsa ja nythän se oli tahtonut viedä retkeilijämme niin sanotusti tangentin suuntaan, kohti kivistä maastoa. Tämä oli tapahtunut edellisenä päivänä muutamaa kilometriä ennen Nammalakurun autiotupaa, jossa olimme viettäneet ensimmäisen yömme.


Tuona aamuna kömmittyäni ulos teltasta koetin kirjoittaa sanoja paperille. Minulla nimittäin oli vakaa käsitys, että kirjoittamalla sanat ylös voisin muodostaa järkeviä lauseita. Hämmästykseni oli suuri, kun paperille muodostui vain epäkieltä, jossa ei ollut järjen hiventäkään."jkhhe cda klönsa. Njisaxa."


Osasin silti selittää itselleni ja Aulille eleillä, rikkinäisellä suomella ja englannilla, että kyseessä on fyysisen rasituksen aiheuttama psyykeen oire. Edellisenä päivänä olimme vaeltaneet noin 30 kilometriä ja olin ollut aivan loppu. Minusta tuntui kuitenkin tärkeältä, ettemme keskeyttäisi vaellusta. 


Patikoinnin edetessä sanat alkoivat onneksi palautua. Aluksi en muistanut varsinkaan tavallisia sanoja. Opettelimme uudelleen mihin käsite nenä viittaa. Tai korva. Muutkin ruumiinosiin liittyvät sanat olivat lukittauneet mielen varastoon. Minun oli määrä aloittaa syksyllä uudessa työpaikassa ja vitsailimme kuinka voin näyttää uusille kollegoilleni, että olen oppinut sanan nenä. 


Viidentenä päivänä pystyin jo lukeman teltassa kirjaa, tosin hitaasti. Haruki Murakamin maaginen realismi sopi telttakirjaksi kafkamaiseen tunnelmaani. Novellin aiheena on Gregor Samsan tapaus, siis modernisoitu versio Frans Kafkan Metamorfoosista. Kafkan versiossa Samsa muuttuu syöpäläiseksi, kysymättä ja pyytämättä. Murakamin tarinassa Gregor Samsa ei ollut syöpäläinen, vaan tavallinen tyyppi, joka ei tiennyt kuka ja missä oli. Siltä tuntui omakin oloni.


Vaellusreissun jälkeen hakeuduin vaimoni kehotuksesta neurologin vastaanotolle. Itse en olisi pitänyt sitä niin tarpeellisena. Neurologi vaikutti joviaalilta miekkoselta. Anamneesia kertaillessaan, hän mainitsi ohimennen tutkimuksesta, jossa esitettiin Profeetta Muhammadin näkyjen saattaneen aiheutua epileptisistä kohtauksista. Kertomus kuulosti kiinnostavalta. Olin itsekin miettinyt joskus uskonnollisten kokemusten neurologisia ja psykiatrisia ulottuvuuksia. Vielä sillä hetkellä kun istuin Mohammedista tarinoivan neurologin huoneessa ajattelin, että kyseessä on varmasti jotain ohimenevää. Sovimme kuitenkin magneettikuvauksen ja muita tutkimuksia tuleville päiville. 


En ehtinyt kuulla tutkimusten tuloksia, kun jo jouduin Tyksiin lisätutkimuksiin, koska sanat katosivat hetkellisesti uudestaan. Kuten tiedetään, sanojen käsittelyssä on mukana kaksi aivoaluetta. Wernicken alue ohimolohkossa liittyy puheen ymmärtämiseen ja Brocan alue puheen tuottamiseen. Tyypillisesti nämä alueet sijaitsevat vasemmassa ohimolohkossa, mutta eivät aina. Omalla kohdallani on nyt vahvistunut, useammankin erilaisen tutkimuksen myötä, että tässä kohdassa olen tyypillinen. Minulla on kookas kasvain juuri kyseisellä alueella vasemmalla puolella päätä.Olin saanut kokea aivojen plastisiteetin in action kun vahingoittunut aivoalue korvautui toisella ja tutut sanat löysivät aivoista uuden reittinsä. 


Vielä sillä hetkellä kun, päivystävä neurologi totesi, että aivokasvaimen mahdollisuutta ei voi sulkea pois, oli mahdotonta ymmärtää, mistä todella oli kysymys. Tällä hetkellä tiedän jo, että kyse on kasvaimesta, joka on tullut jäädäkseen, ja sen kanssa pitää vain osata elää.

Kommentit

  1. Olette olleet paljon ajatuksissani. Kädet ristiin laitettuna toivon, että tällä "tarinalla" olisi onnellinen päätös💕

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hurjalta! Toistan aiemmin sanomani: hurjan paljon voimia ja jaksamista kaikeen eteen tulevaan! Toivottavasti ennuste on hyvä ja hoito oireineen tulee olemaan helppoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit