7. Ollaan yhteyksissä

Aivoleikkauksessani hermoratojen yhteydet olivat katkenneet, näin olen ymmärtänyt. Käytännössä havaitsin yhteyksien pätkimisen vaikeudesta lukea ja kirjoittaa. Minulle syntyi tästä mielikuva eksoottisen lomakohteen sähköjohdoista, jotka ovat niin epäjärjestyksessä, että niitä ei enää parhaalla tahdollakaan pystytä selvittämään. Aivoissa on kuitenkin se hyvä puoli, että aivot ovat plastiset eli muovautuvat, toisin kuin sähköjohdot.

Aivojemme 100 miljardia hermosolua on ohjelmoitu luomaan yhteyksiä toisten aivosolujen kanssa. Yhteys itseen rakentuu nykykäsityksen mukaan näiden yhteyksien pohjalta. Vastasyntynyt muodostaa pikku hiljaa kokemusta ihmisistä ja ympäristöstä. Pieni lapsi yksilöityy ja tiedostaa vähitellen itsensä ja toisten rajat. Pian kuva tarkentuu ja toiset ihmiset näyttäytyvät yksilöinä, jollaiseksi pikkuinen itsensäkin kokee. Lapset alkavat luoda keskenään yhteyksiä. Päiväkoti-ikäiset taaperot saattavat jo luoda ystävyyssuhteita. Heillä bondaa, niin kuin nykyään sanotaan.

Valitettavasti kaikilla ei kuitenkaan ole ihmistä, kenen kanssa bondata. Helsingin Sanomien mukaan 30 prosenttia 16-vuotta täyttäneistä kokee itsensä yksinäisiksi. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja ohjelmoitu olemaan kaltaistensa seurassa. Tutkimusten mukaan yksinäisyyden katsotaan olevan terveydelle yhtä haitallista kuin tupakoinnin. Tässä valossa tuntuu merkilliseltä, miten vähän yksinäisyyden ehkäisyyn panostetaan.

Vanhan Nokian mainoslauseen mukaan Nokia is Connecting People. Matkapuhelimet ovat koko evoluutionsa ajan lisänneet mahdollisuuksia kommunikaatioon, mutta ovatko ne lisänneet yhteyttä? Vai onko länsimainen ihminen pikemminkin kadottanut yhteyden vieraannuttavien teknologioiden vuoksi? 

Kuvitteellisen ravintolaseurueen diginatiivit ruokailijat alkavat hamuta älylaitteita taskuistaan viimeistään alkuruuan ja pääruuan väliin muodostuvassa tyhjiössä. Näyttää, että tällöin seurueen jäsenet ovat ennemminkin disconnected kuin suoraan yhteydessä toisiinsa. Algoritmi suoltaa addiktoituneelle käyttäjälle viihdyttävää dataa sellaisella tarkkuudella, että heikompaa huimaa. Myönnän itsekin avaavani sosiaalisen median sivustot ennen kuin kukko kolmesti laulaa. Kännykkäni kulkee mukanani yhtä kiinteästi kuin Epulla riepu Tenavissa. 

Filosofi Søren Kierkegaardin mukaan ihmiset vielä viihdyttävät itsensä hengiltä. Otaksun, että emme ole kaukana siitä. Asiat kuitenkaan eivät ole mustavalkoisia, modernin teknologian suomien mahdollisuuksien myötä ihminen voi löytää yhteyden. Parhaimmillaan mm. Skypepuhelut yhdistävät eri mantereilla asuvia perheenjäseniä ja ystäviä toisiinsa. 

Entisen Nokian mainoksen esikuvan voi havaita Vatikaanissa, Sikstuksen kappelissa, joka on ollut olemassa jo ennen Nokian matkapuhelimien nousua ja hiipumista Suomessa. Olen usein pyytänyt lukiolaisia analysoimaan Michelangelon freskoa Aatamin luominen. Monet havaitsevat renessanssitaiteen tunnuspiirteitä; sen, että kristinuskon Jumala on kovasti Zeuksen näköinen, ja sen, että Aatami näyttää käyneen ahkerasti kuntosalilla. Toiset yhdistävät myös Michelangelon Nokian mainokseen. Molemmissa on yhdistyvät kädet, vaikkakin eri asennoissa, mutta sekä Nokian mainos että Aatamin luominen esittävät yhteyttä. 

Tämän kristillisen kuvaston myötä herää kysymys, miten kirkko on pitänyt yllä yhteyttä. Valitettavasti kirkko näyttäytyy itselleni pikemminkin yhteyden jarruna kuin yhteyttä etsivänä. Ajattelen sitten suhtautumista kerettiläisiin tai nykyistä kompurointia tasa-arvoisessa avioliittokäsityksessä.

Näistä mielikuvistani huolimatta istahdin jokin aika sitten Tuomiokirkon sivukappeliin. En tiedä, mikä voima minut siihen istutti. En ole kuluttanut kirkon penkkejä pariin kymmeneen vuoteen, jolloin olin seurakuntien toiminnassa melko aktiivinenkin. Yllätyin positiivisesti. Siinä me istuimme ja juttelimme minä ja mies liperit kaulalla. Enimmäkseen olin itse äänessä, ja kerroin kuinka kaikista kirkon ristiriitaisuuksista huolimatta päätin olla dialogissa kirkonmiehen kanssa. 

Huomasin tuntevani häpeää siitä, että haluan jutella papin kanssa. Uskonnosta oli tullut minulle niin tabu, että olisin mielummin kertonut tutuille melkein mistä tahansa muusta, kuin tarpeestani pohtia uskoa. Ilmiölle on syntynyt mediassa termikin, uskonto allergia. Olen myös melko varma, että en olisi löytänyt itseäni istumasta kansallispyhäkkömme jykevien kiviseinien suojasta, jos olisin edelleen terve. Lukion katsomusaineiden opettajana tiedän itsekin, että ellei kyse ole ristiäisistä, konfirmaatiosta tai häistä, maallistunut seurakuntalainen tarttuu usein kirkon ovenkahvaan vasta, kun jokin on todella vinossa. Nyt huomaan, että sairauskin voi joskus synnyttää yhteyttä.

On havaittu, että niin sanotulla sinisellä vyöhykkeellä elävät ihmiset ovat muita terveempiä ja pitkäikäisempiä. Kun alueita ja niillä asuvia ihmisiä on tutkittu, on löydetty yhdistäviä tekijöitä. Ihmisiä yhdistää tietynlainen kohtuullisuus ja hetkessä eläminen, kokemus oman elämän merkityksellisyydestä ja tarkoituksesta sekä yhteisöllisyys. Vyöhykkeen asukkaat ovat yhteisöllisempiä kuin ihmiset toisaalla. Heillä on yhteys toisiinsa. Näitä sinisen vyöhykkeen alueita on esimerkiksi Kaliforniassa, Japanin Okinawalla sekä Ikarian saarella Kreikassa.

Suomalaiset puolestaan ovat gallupin mukaan maailman onnellisin kansa, jo seitsemäntenä vuonna peräkkäin. Menestymistä selittänee varmasti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet ja se mitä hyvinvointivaltiosta vielä on jäljellä. Toisaalta Suomessa on yli puolitoistamiljoona yksinäistä. Tämä tuntuu ristiriitaiselta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, mittauksessa onnellisuus viittaa kuitenkin enemmän tyytyväisyyteen kuin onnellisuuteen. Ehkä yksinäinenkin voi olla jossain määrin tyytyväinen, jos hän on taipuvainen tyytymään siihen mitä hänellä on. 

Suomesta tuntuu puuttuvan yhteisöllisyystaidot. Termi on kaiketi vaimoni lanseeraama, en ainakaan löytänyt nettietsinnässä enempää aineistoa asiasta. Lainaan sitä hetkeksi häneltä. ”Yhteisöllisyystaitoihin kuuluvat kyky vastavuoroisuuteen; kyky konfliktien käsittelyyn ja ratkaisuun, kyky empaattisuuteen mutta samalla omien rajojen pitämiseen, sekä kyky dialogiin. Lisäksi on olennaista luopua joskus omastaan toisten eduksi”. 

Yhteisöllisyystaidot eivät edellytä sitoutumista tiettyyn poliittiseen ohjelmaan tai uskontoon. Enemmänkin on tärkeää tunnistaa jo valmiiksi olemassa olevia preferenssejä, ja katsoa voitaisiinko niitä sovittaa yhteen. Näitä periaatteita on osaksi  hyödynnetty myös siniseen vyöhykkeeseen kuuluvilla alueilla. Esimerkiksi Singaporeen on rakennettu asuinalueita, joissa täysin eri elämänvaiheissa olevat ihmiset ovat sitoutuneet yhteistoiminnallisuuteen.

Yhteys ihmisten välillä syntyy nähdäkseni osallisuuden kokemuksesta, tunteesta, että saa olla itselle ja toiselle tärkeä. Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli -teoksessa kaksi nuorukaista kantaa  haavoittunutta enkeliä. Kuvassa totutut roolit on käännetty päinvastaisiksi. Tavallisesti enkelien ajatellaan auttavan lapsia, mutta nyt nuorukaiset auttavatkin enkeliä. Ehkä yhteys syntyy siitä, että kukin vuorollaan saa kannatella toista.