10. Toistaiseksi kaikki hyvin
Blogini kirjoittaminen on ollut tauolla reilun vuoden ajan. Olen keskittänyt aikani ja energiani toisaalle. Monet ovat vuoden aikana kyselleet vointiani. Muutama viikko sitten suvivirsi saatteli minut kesälomalle. Nyt on aikaa ja energiaa päivittää blogiani, ja kertoa missä nyt mennään. Kaksi vuotta sitten elämäni muuttui kertaheitolla. Pohjoisen reissulla, herätessäni aamulla teltasta, jokin oli muuttunut. Tutut sanat kuten ”korva” tai ”nenä” tuntuivat vierailta, teltan pakkaaminen haastavalta ja olo epätodelliselta. Päätimme silti puolisoni kanssa jatkaa vaellusta. Tyhmää tai ei, en sitä kadu. Tulipahan tehtyä. Vaelluksen jälkeen hakeuduin neurologille, ja sieltä päädyin Tyksiin, jossa minulla diagnosoitiin aivokasvain. Lääkärit otaksuivat, että kyseessä ei ole syöpäkasvain, mutta totuus oli toinen. Leikkausta seurasi sädehoito, kemoterapia ja kuntoutus. Piti opetella uudelleen numeroita ja sanoja. Sain ohjeita puheterapeutilta, toimintaterapeutilta ja neuropsykologilta. Opettel...